Siikaa uunissa — Kurkku- ja viinirypälesalaattia paahdetuilla manteleilla ja pinjansiemenillä

Tänään tein ruoaksi kaksi kokonaista uunissa paistettua siikaa. Kalojen puhdistetut vatsalaukut täytin hienonnetulla persiljalla ja chilipaprikalla. Lorautin kalojen päälle reippaasti ekstra-neitsytoliiviöljyä. Asettelin myös sinne tänne sitruunan viipaleita/lohkoja. Sitten maustoin suolalla ja peitin kalat leivinpaperilla. Uuniin 170C, about 20-30 minuutiksi. Paistoin siis siiat paperikääreessä, koska ne olivat varsin pienikokoisia. Niistä tulikin sopivan meheviä.     

Pesce al cartoccio (kalaa paperikääreessä)


Pisti kasaan myös kurkku- ja viinirypälesalaatin, jonne paahdoin manteleita ja pinjansiemeniä. Resepti löytyy Abhijit Banerjeen ja Cheyenne Olivier kirjasta "Cooking To Save Your Life".  

Tämä kesäinen ja raikas salaatti ("Cucumber salad with Grapes & Almonds") sopii yhtä hyvin syötäväksi synkkänä talvi-iltana. Sitä syödessään voi ajatuksissaan matkustaa kesään. Koska mä pidän rapeasta kurkusta ja viinirypäleistä, en viipaloinut niitä ohjeen mukaisesti kolikon paksuisiksi vaan jätin vähän isommiksi paloiksi.  Mehevän kalan kanssa maistuu rapsakka paremmin kuin vetinen lötkö salaatti. Mä en yleensä noudata reseptejä orjallisesti vaan muuttelen niitä aina oman maun ja vuodenajan mukaan.    

Kurkku- ja viinirypälesalaatti





Kommentit