Wanhantuvan Tila, yli 500 vuotta saman suvun hallinnassa
Wanhantuvan Tila, joka tunnetaan myös nimellä Wanhantuvan Ankkala, sijaitsee Salon Halikon Vaskiolla, tarkemmin Toivilan kylässä. Kyseessä on historiallinen sukutila, joka on ollut saman suvun omistuksessa yli 500 vuotta. Tilan isännän Mikael Oksasen mukaan sen vanhin rakennus on peräti yli 700 vuotta vanha. Ystäväni Amien kanssa tekemällämme tilavierailulla Mikael kertoi meille paitsi ankoista ja tilan nykyisestä toiminnasta myös sukutilansa ja Toivilan kylän pitkästä historiasta.
Ankanhankintaretken taustaa
Lokakuisen Prahan matkamme jälkeen päätimme opetella valmistamaan herkullista tšekkiläistä paahdettua ankkaa lisukkeineen (ks. aikaisempi blogikirjoitukseni). Amie yritti löytää meille ankkaa Helsingin Hakaniemen kauppahallista, kun taas minä tiedustelin niiden saatavuutta K-Citymarketeista. Ankkoja ei kuitenkaan löytynyt kummastakaan. Niinpä päätimme ajaa Vantaalta 126 kilometrin päässä olevalle varsinaissuomalaiselle ankkatilalle.
Ankka, suomalaisen ruokakulttuurin unohdettu herkku
Amie kertoi, että Sofi Oksasen vuonna 2012 ilmestyneen romaanin Kun kyyhkyset katosivat nimi viittaa siihen, kuinka saksalaiset sotilaat pyydystivät Virossa kyyhkysiä ravinnokseen toisen maailmansodan aikana. Suomessakin sotavuodet ja niiden jälkeiset vuosikymmenet muuttivat ruokakulttuuria. Ankat, joita aiemmin kasvatettiin myös suomalaisilla maatiloilla ja jopa kotipihoilla, ovat harvinaisuuksia nykyään, toteaa Mikael.
Nykyisin moni suomalainen vierastaa ankanlihaa eikä oikein tiedä, miten sitä pitäisi valmistaa. Keski-Euroopassa tilanne on aivan toinen. Esimerkiksi Tšekissä, Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa ankka kuuluu perinteiseen ruokakulttuuriin ja on tuttu näky ravintoloiden ruokalistoilla. Erityisesti Tšekissä paahdettu ankka, pečená kachna, tarjoillaan tavallisesti perunaknöödeleiden ja haudutetun kaalin kanssa.
Mikä hauska sattuma, että juuri ankkaostostemme ja tšekkiläisen ankkapaistin suunnittelun aikaan Tšekissä valmistaudutaan viettämään pyhän Martinuksen päivää (svátek svatého Martina) 11. marraskuuta! Päivään liittyy vuosisatainen ruokaperinne, jonka keskipisteenä on perinteisesti paistettu hanhi (svatomartinská husa), mutta juhlapöydässä voidaan tarjota myös ankkaa, mikä saattaa olla tavallisen tšekkiläisperheen kukkarolle ystävällisempi vaihtoehto. Lisukkeina nautitaan usein haudutettua punakaalia (červené zelí) ja tšekkiläisiä knöödeleitä (knedlíky). Aterian kruunaa usein uuden sadon nuori pyhän Martinuksen viini (Svatomartinské víno), jonka ensimmäiset pullot avataan perinteisesti marraskuun 11. päivänä kello 11.11.
Onkin kiinnostavaa, kuinka raaka-aine, jolla on pitkät perinteet eurooppalaisessa ruokakulttuurissa, on Suomessa muuttunut lähes erikoisuudeksi. Eikö tätä käsitystä voisi muuttaa?
Saapuminen tilalle
Amien älypuhelin osasi opastaa meidät suoraan Wanhantuvan Ankkalan tilapuodin ovelle. Saapuessamme kaupassa oli juuri ostoksiaan lopettelemassa Kaarinasta tullut perhe. Keskustelun lomassa Amie kertoi meidän tulleen Vantaalta, mikä sai meidät kaikki nauramaan. Siinä sitä oltiin, asiakkaita oli saapunut ankkaostoksille niin lännestä kuin idästäkin! Omnes viae Romam ducunt!
Mikael otti meidät erittäin ystävällisesti vastaan. Hän puhui miellyttävän selkeästi ja osoittautui myös erinomaiseksi tarinankertojaksi. Saimme kuulla paljon kiinnostavia yksityiskohtia niin tilan, sukunsa ja perheensä historiasta kuin sen nykyisestä elämästä ja eläimistäkin.
Toivilan kylän varhaishistoria ja isojako
Toivilan kylä kuului ruotsalaisen vero-oikeuden piiriin ja Mikaelin kertoman mukaan siellä oli neljä savua. Vanhassa verotus- ja väestökirjanpidossa käytettiin käsitettä savu, jolla tarkoitettiin savupiipullista savua tupruttavaa taloa eli verotettavaa ruokakuntaa.
Suuret nälkävuodet 1866–1868
Suomen viimeinen suuri nälänhätä koettiin vuosina 1866–1868. Erityisesti vuoden 1867 poikkeuksellisen kylmä kevät ja kesä aiheuttivat laajoja satovahinkoja. Halla ja kasvukauden lyhyys vaikeuttivat viljelyä myös Halikon seudulla. Nälänhädän vaikutuksia pahensivat kulkutaudit, kuten lavantauti ja punatauti. Pientilalliset ja torpparit olivat erityisen haavoittuvassa asemassa, sillä heidän toimeentulonsa oli sidoksissa maanviljelyyn. Mikaelin mukaan nälkävuosien seurauksena monista maatiloista tuli niin sanottuja ”tyhjiä taloja”, koska tilalliset eivät enää kyenneet maksamaan verojaan kruunulle. Kyse ei siis välttämättä ollut siitä, että talojen asukkaat olisivat menehtyneet tai muuttaneet pois, vaan siitä, että tilat olivat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin.
Sukutilan jatkuvuus
Wanhantuvan Tilan historia on kiinnostava esimerkki suomalaisen sukutilan jatkuvuudesta. Saman suvun hallinnassa yli 500 vuotta säilynyt maatila on kokenut vuosisatojen aikana monia yhteiskunnallisia mullistuksia, nälkävuosia, sotia ja maatalouden rakennemuutoksia. Tila on yhä elinvoimainen ja kehittyvä. Kun alueellinen teurastamo lopetettiin, he perustivat oman teurastamon tilan omille maille.
Risto Vilhunen ja tilan ensimmäiset riikinkukot
Wanhantuvan Tilalla kasvatetaan ankkojen, kanien, kanojen ja viiriäisten lisäksi myös riikinkukkoja. Ensimmäiset riikinkukot hankittiin Vantaan Sotungista kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Risto Vilhuselta (1945–2025), joka tunnettiin myös taiteilijanimellä Leonardo da Vilhu. Vilhunen kasvatti omalla tilallaan riikinkukkoja.
Riikinkukkojen saapuminen tilalle ei jäänyt naapureilta kuulematta, vaikka lintuja ei aluksi nähtykään. Naapurit ihmettelivät tilalta kantautuvia outoja ja poikkeuksellisen voimakkaita ääniä ja kyselivät Mikaelilta, mistä oikein oli kyse. Mikael vastaili kysyjille pilke silmäkulmassa, että mahtaisikohan siellä ilves äännellä. Vasta myöhemmin, kun naapurit näkivät riikinkukot omin silmin, selvisi erikoisten äänien todelliset aiheuttajat. Riikinkukkojen huudot ovat nimittäin uskomattoman kovaäänisiä ja kantautuvat kauas.
Riikinkukot kanatarhassa
Riikinkukot asustavat kanalassa. Mikael kertoi meille eräästä riikinkukkonaaraasta, joka ei ole erityisen tunnollinen emolintu eikä ollut kiinnostunut hautomaan omia muniaan. Tällöin kanat ovat ottaneet riikinkukon munia haudottavikseen ja huolehtineet kuoriutuvista poikasista kuin omistaan. Mikaelin mukaan kanojen kasvattamat riikinkukonpoikaset käyttäytyivät sen jälkeen kuin ne itsekin olisivat kanoja ja istuivat rivissä orrella.
Petoeläimet Wanhantuvan Tilalla
Mikael kertoi, että tilalla vierailee säännöllisesti erilaisia petoeläimiä. Susien ja kettujen lisäksi siellä on nähty ilveksiä sekä maa- ja merikotkia. Petolintuja näkee liitelevän tilan yllä useita kertoja viikossa. Mikaelin mukaan varsinkin merikotkien määrä on lisääntynyt, mihin hän arveli vaikuttaneen sen, ettei niitä enää metsästetä.
Tilalla eläinten suojeleminen pedoilta on jatkuva haaste. Toisinaan seuraukset ovat olleet ankaria, sillä susi on joskus tappanut kaikki tilan kanat. Kanojen turvallisuutta onkin parannettu järjestämällä niille yöpyminen sisätiloissa.
Kainuun Ristijärvellä varttuneen Amien mukaan ilves on saalistajana sutta armollisempi, sillä se ottaa yleensä vain sen saaliin, jonka aikoo syödä. Susi sen sijaan saattaa tappaa kerralla huomattavasti enemmän eläimiä kuin tarvitsee välittömästi ravinnokseen. Mikael puolestaan pohti, voisiko susi tappaa useita eläimiä myös siksi, että haaskaeläimille jäisi syötävää.
Suurpetojen vierailut ovat osa tilan arkea ja tuovat mukanaan sekä menetyksiä että jatkuvaa huolta kotieläinten turvallisuudesta.
Wanhantuvan Ankkalan tuotteet
Wanhantuvan Ankkala tunnetaan erityisesti ankoistaan ja ankanmunistaan, mutta tilan valikoimaan kuuluu myös muita siipikarjatuotteita. Tilalta on mahdollista hankkia esimerkiksi kanaa, ankanlihaa, viiriäisiä, ankanmunia ja ankanmaksaa. Kaniakin on saatavilla. Tuotteisiin voi tutustua tilan omilla verkkosivuilla:
Ankkojen ja viiriäisten munien koko vaihtelee iän mukaan
Wanhantuvan Tilalla saimme nähdä, kuinka paljon ankkojen ja viiriäisten munien koko voi vaihdella lintujen iän mukaan. Näimme aivan pikkuruisia viiriäisenmunia sekä eri-ikäisten ankkojen munia, joiden kokoero oli melkoinen. Kaupan kananmunahyllyllä tällaiseen vaihteluun törmää harvoin, mutta suoraan tuottajalta ostettaessa kokoerot konkretisoituvat aivan toisella tavalla.
Mikael kertoi, että nuoret ankat munivat aluksi suhteellisen pieniä, tavallisen kananmunan kokoisia pieniä (s-koko) tai sitä pienempiäkin munia. Ankan varttuessa myös sen munien koko yleensä kasvaa. Vanhemmat ankat saattavat munia todella kookkaita munia, joita Amie kutsui hauskasti mummomuniksi.
Brexitin vaikutus Wanhantuvan Tilaan
Wanhantuvan Tilan ensimmäiset ankat hankittiin Englannista, Lincolnshiren kreivikunnassa sijaitsevalta Cherry Valley -ankkatilalta. Britannian Brexit eli ero Euroopan Unionista on tuonut mukanaan ongelmia myös suomalaisille ankankasvattajille. Mikael harmitteli, ettei ankkojen hankkiminen Britanniasta enää onnistu. Myöskään Ruotsista ei Mikaelin mukaan tällä hetkellä voida hankkia uusia ankkoja lintuinfluenssaan liittyvien rajoitusten vuoksi. Nyt tilalla selvitetään mahdollisuutta löytää uusia siitosankkoja Norjasta.
Uusien siitoslinjojen saaminen on tilalle tärkeää, sillä ankkojen perinnöllisestä monimuotoisuudesta on huolehdittava. Jos samoja sukulinjoja käytetään jalostuksessa liian pitkään, sisäsiittoisuuden riski kasvaa. Mikaelin mukaan tämä näkyy muun muassa ankkojen ja niiden munien koon pienenemisenä. Siksi tilalle olisi saatava uusia, nykyisistä linnuista geneettisesti erillisiä siitosankkoja.
Brexitin vaikutukset ulottuvat siis yllättävän konkreettisesti myös suomalaisen sukutilan arkeen, jossa kansainväliset suhteet ovat tärkeitä eläinkannan elinvoimaisuuden säilyttämiseksi.
Ehdotin tilan Mikaelille, että he kutsuisivat Wanhantuvan Ankkalaan Britannian Suomen-suurlähettilään, H.E. Ms Laura Daviesin, joka vierailee mielellään myös Suomen maakunnissa ja maatiloilla. Ehkäpä hän voisi auttaa löytämään ratkaisun tähänkin pulmaan tai ainakin oikeat yhteyshenkilöt, joiden kautta ankkojen hankintamahdollisuuksia Britanniasta voitaisiin selvittää.
Amien ja minun ostokset
Ystäväni Amie osti tilalta yhden suuren, lähes kolmen kilogramman painoisen ankan sekä mummomunia ja minimunia. Minimunat vetosivat Amiin, sillä hänen tyttärenpoikansa oli näyttänyt hänelle skuutilla, millainen on minimunaralli. Nyt Amie halusi näyttää tyttärenpojalleen minimunat. Munat ovat näytillä myös hänen poikansa perheelle, joka tulee ankka-ateriaa syömään. Perhe kävi Prahassa vuosi sitten. Lupasin auttaa Amia ankka-aterian valmistamisessa.
Omat ostokseni olivat: kaksi noin 2,5 kilogramman painoista ankkaa, kahdeksan viiriäistä (luineen päivineen yht. 1.8 kg) sekä kennollinen (20 kpl) suuria ankanmunia.
Ankanmaksaa seuraavalla tilavierailulla
Wanhantuvan Ankkalasta voi ostaa myös ankanmaksaa, jota en tällä kertaa hankkinut. Seuraavalla vierailulla haluaisin kuitenkin ostaa sitä ja kokeilla itse ranskalaistyyppisen ankanmaksaterriinin (Terrine de foie gras) valmistamista.
Mikaelin mukaan ankan maksan väri vaihtelee ankan ruokahalun mukaan. Vaalea, kellertävä tai beige maksa on merkki korkeasta rasvapitoisuudesta. Laadukas foie gras (rasvamaksa) on aina vaaleaa, kiinteää ja kermamaista.
Tumma, punertava tai harmahtava maksa taas tarkoittaa, että lintu ei ole rasvoittunut kunnolla. Tummassa maksassa on enemmän verta ja lihaskudosta kuin rasvaa, eikä se sovellu perinteisen foie gras -terriinin raaka-aineeksi, sillä se sulaa uunissa pelkäksi nesteeksi.
Ruokailu Salossa ja ostoksia Lohjalla
Wanhantuvan Ankkalassa vierailun jälkeen suuntasimme Salon keskustaan ruokailemaan jo 40 vuotta toimineeseen Ravintola Istanbuliin. Salaattipöytä oli runsas ja pääruoka oli hyvin valmistettua.
Ankkojenhakumatkamme ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän, sillä kotimatkalla poikkesimme myös ABC Lohjalla tekemässä ostoksia (mm. Deli Baker’s Leipomo, Havi Outlet, Orthex Outlet). Näin 126 kilometrin päähän suuntautuneesta ankkojenhakureissusta muodostui kokonainen päiväretki, johon mahtui niin paikallishistoriaa, eläimiä, ruokakulttuuria, ostoksia ja antoisia keskusteluja keskenämme Amien kanssa.





Kommentit
Lähetä kommentti